Torstaina kävelin muutaman viikon motivaatiopulan saattelemana maneesiin Pultin kanssa, olin miettinyt koko illan pidänkö vielä toisen vapaan koska en jaksaisi mennä tappelemaan sinne. Varsinkin kun oli tuulinen keli jolloin pultista varsinkin kuoriutuu yksi lohikäärme kun maneesin muovit heiluu. Onneksi vain menin. Pultti oli kuin aivan eri hevonen. Se oli ollut pari edellistä viikkoa todella vahva ja mun käsilihaksenikin olikin kasvanut varmaan puolella sen aikana. Nyt ei onneksi vahvuudesta ollut tietoakaan, taivuttelin sen ensin normaalisti ja laitoin sille kokoajan jotain tekemistä eteen, että ratsastus olisi mahdollisimman tehokasta ja saisin sen mahdollisimman hyvin kuuntelemaan minua. Tein vähän väistöjä ja laukassa vastalaukkaa. Laukassa koin suurimman ihmeen, ei minkään näköistä minun viemistä, kokosi hyvin ja vastalaukkakin tuntui todella voimakkaalta. Kuten aiemmin epäilinkin, vahvuus on johtunut siitä että Pultti on saanut takapäähän lisää voimaa.

Pitkästä aikaa onnistumisen tunne antoi minulle rutkasti motivaatiota eikä perjantaina ärsyttänyt yhtään lähteä illalla tuntien jälkeen ratsatsamaan maneesille. Sainkin vedettyä lähemmäs puolentoista tunnin treenit käynteineen eikä hevonen ollut edelleenkään yhtään huono että sen takia treenit olisivat venyneet. Tein jälleen ravissa ja käynnissä tiheään tahtiin paljon juttuja, laukassa jatkoin lähinnä kahdeksikolla menemistä siten että toinen puolikas menee vastalaukassa. Loppuun aloitin vielä tekemään avotaivutuksia uralla siten että teen loivan avotaivutuksen sisällä siirtymiä käynnin ja ravin välillä. Pultti oli vähän epätasainen, mutta sekin paranee vain tekemällä.
Tiia tuli vielä pitkästä aikaa kuvaamaan videota vähän loppuratsastuksesta. On meidän menossa vielä reilusti parantamisen varaa, mutta kyllä tuota kelpaa katsella kun tietää miltä se näytti kuukausia aikaisemmin. Huomatkaa muuten meidän hienot uudet korvahuput! Eilen tosiaan sain paketin jossa oli tilaamani uudet Globuksen jalustinhihnat sekä korvahuppu josko Pultista saisi vähän enemmän hevosen näköisen ja olisi edes vähän helpompaa tuulisina päivinä. Pääsi sitten heti testiajoon, kun halusin nähdä onko se sopiva ja pysyykö se päässä.

Heh tais olla nautinnollista laukata tuolla lumisateessa...
Tänään kävin vajaa tunnin maastolenkin jonka jälkeen käytiin Tiian kanssa ottamassa muutamia kuvia - eihän tätä kuvauskeikkaa suunniteltu kun päälle kaksi kuukautta... Niin oli nätti ilma vielä maastossa ollessani, mutta nopeasti se muuttui tuollaiseksi lumipyryksi kun kuvaukset oltiin lyöty lukkoon... niin meidän tuuria. En siis ollut ilman suojia maastossa ja minulla oli myös ratsastusloimi, mutta otettiin ne pois että kuvista tulee kivempia.
Mitä tykkäsitte kuvista?









Vitsit, miten ihania kuvia nää on! :) Teidän meno on kyllä oikein kivan näköistä :)
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaSaanko iha mielenkiinnosta kysyy että miks meet ilman huopaa?
VastaaPoistaPultin huopa oli hangannut, joten menen nyt vain karvalla.
PoistaVoi vitsi se on kyllä älyttömän kaunis hevonen! Ja liikkuu myös kauniisti sun kanssa :). Tsemppiä teille treeneihin!
VastaaPoista-T&H-Team
Kiitos paljon!
Poista