Heips, eilisen ratsastuskoulun estetunnille sainkin pitkään toivomani ratsun, Topsun. Viimeksi olin sen selässä käynyt viitisen vuotta sitten, joten kyseinen poni meinasi olla alkuun pieni kulttuurishokki. Verryttelyn myötä ei poni loppupeleissä ollut yhtään sen erikoisempi ratsastettavuudeltaan kuin kukaan muukaan. Tultiin ravissa ihan yksittäisiä puomeja pitkällä ja lyhyellä lähestymisellä. Yritin saada sen kulkemaan mahdollisimman matalassa ja pitkässä muodossa ja rentona. Laukassa tultiin ensin yksittäistä estettä ja sitten neljän laukan linjaa. Topsu ei ollut lainkaan niin kuuma kun olin aina luullut, sopivan reipas, muttei sitä tarvinnut jatkuvasti jarrutella.
Ensimmäisenä tehtävänä tultiin 17m kaarevaa linjaa viidellä askeleella ja siitä jatkettiin jo verryttelyssä tutuksi tulleelle neljän laukan suoralle linjalle. Sen jälkeen tultiin vielä sama tehtävä hiukan korotettuna ja siitä jatkettiin kaarevalle seitsämän laukan linjalle.
Ensimmäisellä kerralla ei ollut sen suurempia vaikeuksia missään, mutta toisella kerralla mokasin ensimmäisen kaarevan. En nähnyt toiselle esteelle paikkaa ja olin sitten hyppyyttämässä vähän kauempaa, mutta Topsu ottikin pikkulaukan ja rehellisenä ponina hyppäsi, jolloin lensin ponin kaulalle ja iskin koko yläkroppani sen kaulaan. Ilmeisesti turvaliivi vielä pahensi asiaa, joten sain aika kovan täräyksen enkä saanut hetkeen henkeä. En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta en edelleenkään saa hengitettyä syvään. Uusintayrityksellä saatiin tämäkin tehtävä läpi ilman ongelmia.
Olisin odottanut ponia vähän vaikeammaksi, mutta tuon kokoisilla esteillä (isoimmat 80cm) ainakin se oli vielä aika helppo ratsastaa. Sain kuitenkin vähän omia virheitäni esille sen avulla. Ensinnäkin saisin katsoa paikkoja vähän paremmin ja toisekseen esteen edessä minun pitäisi pitää käteni rennompana ja myödätä pitempään, niin kuin ollaan harjoiteltukin. Topsu oli muuten oikein kiva poni ja mielellään ehkä vielä joskus saan nousta sen selkään.
Sänxi pilaa nää mun kuvat...
Maneesikausi on alkanut, joten kuvien laatu on jälleen ihan järkyttävä, pahoittelen
Varoitus! Kuvien katselu omalla vastuulla, en vastaa silmäsyövästä tai pahoinvoinnista.
Tänään on se päivä, kun pääsin vihdoin vanhalle koneelle kaivelemaan vanhoja kansioita ja päätin koota sieltä jotain kuvia tähän. Kuvat on siis pääosin vuodelta 2013, jolloin kirjoitin valitettavasti jo yhtä blogia. Kyseinen blogi on jo onnekseni poistettu ja toivon, että lukijakuntanikin on tässä muuttunut tai vähintäänkin unohtanut kuinka noloa materiaalia blogissani oli. No olenhan minä edelleen nolo, mutta sillä ei nyt ole väliä. Ratsastustaidoista annan itselleni kouluarvosanaksi 10+, ainakin niin hyväksi itseäni luulin. Tänään kuitenkin pääsette kurkistamaan kyseisen ajan ratsastuskuviin joten jaarittelut sikseen ja nauttikaa.
Se tunne kun kannoit tuollon käsiä paremmin kun nykyään, vuosimallia 2011...
Hieno istunta hermanni... kevät 2013
Mun istunta oli tässä jopa ihan siedettävä, ratsastus ei, kevät 2013
Tämäkin oli silloin niin upea kuva... kevät 2013
kesä 2013, Oli niin ihmeellistä kun sain hypätä 65cm luokassa, vaikka se rata oli varmasti ihan järkyttävä ja muistan vaan sen, että jäin melkeen joka hypyssä jälkeen
Tässä Bryggi kulki minusta niin "hienosti" että tätä kuvaa tyrkytin ihan kaikkialle... kesä 2013
Sama juttu tämän kuvan kanssa, näytinhän ihka oikealta kouluratsastajalta... eieiei kesä 2013
En tiedä mitä pitäs sanoa tästä mun kouluratsastuksesta... kesä 2013
Eka kerta Coralla moneen vuoteen, ei toki kehitytty yhtään. kesä 2013
Vou, ensimmäinen isompi este josta on materiaalia, olin niiiin leuhkana, syksy 2013
Tässä pieni murto-osa minun vanhoista kuvista, mitä koneelta löysin. Anteeksi jos järkytyitte liikaa, ehkä joskus laitan lisää. PS. ylikäytän sanaa järkyttävä
Päätin siis tuossa pienen painostuksen alaisena kuvata lauantain kisoista kisavideopostauksen. En todellakaan ole tottunut puhumaan kameralle, joten olen aika jäätävä. Edellisen videopostauksen kuvaamisesta on kuitenkin vierähtänyt aikaa aika kauan, mutta päätin kuitenkin julkaista tänne jotain erilaista, joten nauttikaa jos vain suinkin pystytte! Kertokaa vielä ihmeessä pitäisikö kuvata joskus toistekkin jotain vai oliko ihan turha?
Vielä pientä piilomainontaa. Elikkäs tehtiin Camillan kanssa yhteinen heppa instagram-tili, joten menkääs seurailemaan @team.pokemonit jos yhtään kiinnostaa!
Neljä starttia, kolme ruusuketta, kaksi mitallia, saanko olla ylpeä itsestäni?
Nyt on rankka KRS juhlakisaviikonloppu takanapäin. Lauantaina aloitettiin siis 2-tason estekisoilla, joissa hypättiin kaksi luokkaa, 80cm ja 90cm.
80cm rata oli aika normaali, ei mikään erityisen vaikea, arvostelulla 367.1. Vielä verryttelyssä poni oli aika perus, mutta kun päästiin radalle laukka löystyi vain ja hypyt sen mukana. Keskittymiseni oli radalla vähän hukassa, joten en ratsastanut kunnolla. Uusinnassa kaiken kukkuraksi sähläsin itse toisiksi viimeiselle esteelle, kun tajusin laukkaa ennen hyppyä, että olen hyppäämässä väärän esteen... Noh pysäytinkin ponin siihen ja käskin sen hyppäämään vieressä olevan esteen paikaltaan. Lisäksi viimeisen esteen puomikin vielä tippui, kun keskittyminen edelleen harhaili ties missä.
90cm jo meinattiin perua, kun poni oli vähän kummallinen, mutta lähdin sitten kuitenkin ratsastamaan senkin. Verkka oli melko huono, mutta rata oli paljon parempi, kuin edellinen. Keskityin ratsastukseeni ja ihan siisti nollahan sieltä tuli. Luokan loputtua oltiin kiinni neljännessä sijassa eli punainen ruusuke sieltä napsahti. Ei voinut muuta, kuin olla tyytyväinen.
Illalla kävin vielä menemässä Mikillä valvovan silmän alla ja vähän valmistautumassa seuraavan päivän koitoksiin. Mikistä jäi tosi rento fiilis ja sain hyviä vinkkejä seuraavalle päivälle.
c. Sari Kuure
Sunnuntaina eli eilen startattiin Miksun ja Viltsun kanssa Pohjois-Suomen mestaruuksissa. Luokka oli sama, FEI lasten esiohjelma A, mutta ratsastin kaksi eri mestaruutta. Mikillä lapsiratsastajana ja Viljalla poniratsastajana.
Aamu alkoi rennosti valmistautuessa, kun ensimmäinen starttini oli vasta klo 11 jälkeen, Viljalla. Verryttelyssä minua ahdisti maneesissa silmään pistävät hienot ratsukot, joten en oikein osannut keskittyä omaan tekemiseeni. Saatiin kuitenkin hyvääkin pätkää ja poni oli kivan tuntuinen ratsastaa. Rata oli onneksi noinkin yksinkertainen, koska juuri ja juuri muistin tuonkin ja ratsastaa, olin ihan paineissa. Käynti- ja raviosuudet suoritettiin kohtalaisen hyvin, mutta laukasta tuli muutama huonompi numero laskemaan tulostamme. Suurempia rikkeitä ei onneksi tullut, joten numerot olivat siinä kuutosen ja seiskan välissä.
Fiilis oli kuitenkin ihan maassa tuon radan jälkeen, kun laukkaosuudessa en saanut ponia yhtään mitenkään päin ja siirtymät oli huonot. Hyväksyttyä tulosta minä toivoin, mutta saatiinkin vähän enemmän... Käveltiin siinä tallin pihaan ja mietin vaan siinä että ei saatana, ei minusta kouluratsastajaa saa tekemälläkään, kunnes minulle sanotaan "Anni, sä sait 63%"
En ois ikinä uskonut, että saataisiin tuollaista tulosta, ainakaan edellisten kisojen perusteella. Pakko sanoa, että arviointikykyni on aika huono... Luokassa oltiin lopulta ekoja ei-sijoittuneita eli 6/20. Kai se on nyt oltava vaan ylpeä itsestäni ja ponista.
c. Karoliina Sänisalmi
c. Karoliina Sänisalmi
Sitten oli vielä vuorossa startti Mikin kanssa. Paineet minulla senkun koveni, koska lapsiratsastajissa oli hyvät mahdollisuudet saada mitali. Verkassa sain miksun yllättävän rennoksi ja se oli ihan mukava ratsastaa. Isolla hevosella oli vain vähän jännää ratsastaa siellä ponien joukossa. Harjoitusravi tuntui aika kauhealta istua, mutta siihen kyllä tottui, niin kuin aina ennenkin.
Lopulta oli aika lähteä radalle. Tuomarinpääty ei alussa osoittautunut niin pelottavaksi, kuin edellisellä kerralla, mutta radan kuluessa, se paheni. Muuten rata sujui mielestäni oikeinkin hyvin, mutta pienenä virheenä rikottiin keskikäynti kertaalleen. Tälläkertaa fiilis oli vähän korkeammalla, muttei prosentit mitään taivasta hiponeet, tasan 60%. Olin silti tyytyväinen suorituksiin ja että minulla edes on mahdollisuus startata.
c. Karoliina Sänisalmi
c. Karoliina Sänisalmi
Tästä se panikointi vielä alkoikin, sillä nyt alettiin jännittämään saadaanko me mitalia. Lapsiratsastajien mestaruuteen osallistui siis kuusi ratsukkoa. Pitkän odottelun jälkeen sieltä sittenkin napsahti Lasten pronssimitali minulle kaulaan! Ei ollut siinä hymyllä enää hyytymistä.
Kun päivä oli päättymäisillään, kuulutettiin vielä KRS 1. joukkue, jossa ratsastin Viljalla, joukkuemestaruuden palkintojen jakoon. Sain siis vielä toisen pronssimitalin näin viikonlopun huipennukseksi kaulaan! Ei ollut mikään ihan huono kisaviikonloppu tälläkään kertaa!
Ratsastuskoulun tunneilla käyminen on opetushepalla vähän jäänyt, joten kerron nyt muutamista tunneista, millä olen käynyt nyt tässä syksyn kuluessa. Materiaalia ei nyt muutamaa kuvaa enempää ole, ja siksi en yksittäisistä tunneista ole postaillut.
Ensiksi palataan ajassa taaksepäin niinkin kauas kun elokuun alkupuolelle ja olisiko tuo ollut toinen syyslukukauden tunti, kun menin metkulla. Paljoakaan en tältä tunnilta muista, mutta ainakin hypättiin jotain innari - x määrä laukka-askelia - pysty. Tultiin tehtävää aika pienillä korkeuksilla, shettikselle sopivina. Muistan myös sen, että metku oli aivan superhyvä, vaikka sille vähän iso nyt olenkin, mutta ei näyttänyt ponin kanssa työskentelyä haittaavan.
Toinen metkukerta sijoittuukin muutaman viikon takaiselle estetunnille. Oli estekisat tulossa joten mentiin pientä rataa. Hypättiin muutamaa esteistä verryttelyn aikana ja lopuksi vielä rataa. Metkulla ratsastus on nykyään helpottunut huomattavasti, kun Viljalla menen, niin kokoero ei ole niin järkyttävä. Metku oli jälleen super hieno ja meni kaikesta rehellisesti yli.
Minusta on tärkeää ratsastaa välillä myös muilla hevosilla, kuin sillä yhdellä, tai muutamalla erilaisella. Sen takia pyrin käymään edelleen muiden ohessa kerran-pari kuukauteen tiistain estetunnilla ratsastuskoulun hevosella. Nykyään vielä, kun menen paljon erilaisilla hevosilla, kun kularilta ei vakioheppaa ole, niin olen huomannut itsekkin, että olen kehittynyt enemmän ja nopeammin, kuin silloin kun menin vain Brygillä ja Coralla.
Näytän ihan robotilta Santerikuvissa, tiedän. Ihmiset, se on nimeltään minun uusi turvaliivi.
Tuoreimpana tunneista on tämän viikkoinen estetunti, kun pääsin vähän erilaisen hepan selkään, Santerin. Sillähän menin viime talvena aika useinkin koulutunteja, mutta en sen jälkeen Santun selässä ole käynyt.
Aloiteltiin tunti uralta väistämisiltä puomeille ja toisinpäin. Santeri muistutti vähän Mikiä ratsastettavuudeltaan (olipas vaikea sana) joten ei mikään kulttuurishokki kuitenkaan ollut, vaikkakin erilainen. Laukkaverryttelyssä tultiin sitten linjaa ristikko-ristikko ja sitten pysty-pysty, metrimäärästä ei nyt hajuakaan ole. Vaikka Santeri onkin kouluhevonen, löytyi siitäkin ihan kivaa hyppyä. Loppuun tultiin vielä kahta erilaista tehtävää esteitä vähän verryttelykorkeudesta korotettuina. Mukana oli paljon erikoisempia esteitä, mutta isoja ongelmia ei oikeastaan ollut. Heppa hyppäsi oikeinkin mukavasti ja yllättävän rohkeasti, muutamaa huonoa paikkaa lukuun ottamatta.
Sunnuntaina käytiin Viljan kanssa estevalmennuksessa. Hypättiin samoja esteitä, kuin tiistain tunnilla ja rataa, jäi älyttömän hyvä fiilis lähteä aluekisoissa starttaamaan. Huomenna ratsastan vielä ponin ja sitten se olisi juhlakisaviikonloppu, kauden tärkeimpiä startteja. Nyt vaan peukut pystyyn, ja pää!
Kesäkuu... 29. päivä, maanantai... päivä josta en ole tänne kirjoittanut... päivä jolloin oli aika sanoa hyvästit... päivä joka kummittelee mielessäni edelleenkin... OLI AIKA VIEDÄ CORA ELÄKEKOTIIN.
Näin lähemmäs kolme kuukautta myöhemmin uskallan jo asiasta puhua tännekin. Rehellisesti sanottuna harva se päivä milloin ajatukseni eivät harhaile Coraan ja muistoihin. Vaikka uudet tuulet puhaltaakin, kun jokin asia ei suju, ensimmäisenä mieleen tulee 'olisipa Cora täällä' Ei senkään kanssa toki helppoa ollut, herkkä, entinen esteponi, mutta opin sen kanssa niin valtavasti. Luotin siihen, ja se minuun. Monet varmasti ajattelevat että 'se on vain ratsastuskoulun poni' 'se ei ole edes kuollut' Vaikka Cora on ihan pienen ajomatkan päässä, en sitä todennäköisesti aio mennä enää tapaamaan, siten en todennäköisesti näekään sitä enää koskaan. Niin kauhealta kun se kuulostaakin, ponin näkeminen vain pahentaisi asiaa. Ponillehan tämä on kuin lottovoitto ja niin minäkin yritin heti aluksi asian aina kääntää. Yhden itketyn yön se vei, ja sitten asiaan tottui. Sopeutuminen asiaan onneksi ei tuottanut vaikeuksia tallilla käymisen suhteen, sillä ratsastin silloin jo Viljalla, joten ratsuongelmaa ei ollut.
Aloitin siis Coralla tunneilla menemisen syksyllä 2013 ja ratsastin sillä enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen lähtöön asti. Vaikka kilpailin sillä vain vuoden, ehdin nousta Helppo B luokkiin ja starttasin ensimmäisen kansallisen starttinikin. Kehityin ponin kanssa niin henkisesti kuin fyysisestikin ratsastajana. Coran kanssa tuli paljon epäonnistumisia mutta ainakin yhtä paljon onnistumisia. Se poni oli yksi ratsastajan taipaleeni merkittävimmistä ratsuista, ja olen kiitollinen yhteisestä taipaleestamme. Vielä selkeennykseksi, tämä on ponille parasta, enkä siis ole missään nimeessä vihainen tästä valinnasta. Tässä vielä pieni video ponista, josta ei mikään erikoinen tullut, kun minun vegas ei suostunut enää avautumaan...
Se tunne, kun poni näyttää estekisojen verryttelyssä enemmän kouluponilta, kuin koskaan ennen minun kanssa...
Elikkäs sunnuntaina meillä koitti kotona kuluntalahden estekisat. Hypättiin siellä vaan 80cm luokka, kun toista sopivan kokoista ei ollut. Edellispäivän hyvien treenien jälkeen oli varma fiilis lähteä radalle, varsinkin kun korkeus ei mikään huima ollut.
Luokka oli arvostelulla 367.1 ja rata oli ihan perus simppeli ilman mitään sen ihmeellisempiä teitä kuin esteitäkään. Verryttelin ponin aika pitkälti sileällä ja sitten otin loppuun vain muutaman hypyn ennen rataa. Rytmi meinasi aluksi olla ihan hukassa, mutta lopun muutaman hyvän hypyn jälkeen oli itseluottamus takaisin.
Rata mentiin ihan perus siististi ihan hyvillä paikoilla, ainakin se omasta mielestäni tuntui siltä. Toisella vaiheella en saanut ponia aluksi tarpeeksi pohkeen eteen, mutta paikkasin muutamassa kohtaa vielä vähän tiukemmilla teillä. Yksi käännöksistä jäi vähän harmittamaan, kun en saanut ulkopohjetta läpi niin jouduin tekemään isomman reitin. Muuten olin älyttömän tyytyväinen! Tulokseksi siis 0/0vp ajalla 37,28. Pitkän kävelyn, odottelun ja panikoinnin, että puhelimeni kastuu, jälkeen meidät lopulta kuulutettiinkin palkintojen jakoon ja sijoituimme siis luokassa toisiksi, heti Pinjan ja Inkun jälkeen. Ponitiimimme siis menestyi ihan hyvin.Radalta ei taaskaan valitettavasti ole videolla ja kuvatkin on vähäisiä, koska kamera ei ollut suostunut yhteistyöhön. Kuitenkin kaikki vähäiset kuvat on c. Camilla Räsänen
Seuraavat kisat on siis KRS juhlakisaviikonlopun 2-tason startit molemmilla päivillä, ensin estekisoissa 80&90 ja sitten kauden isoimmat startit, kouluratsastuksen Pohjois-Suomen mestaruudet.
Tämä blogi muuttui nyt vihdoin ulkoasultaan vähän pinkimmäksi, onko tämä teidän lukijoiden mielestä liikaa? Banneri on siis Pinjan käsialaa, joten iso kiitos siitä taas hänelle! Ja
Tuntuu oudolta kirjoittaa estetreeneistä, mutta eihän siitä ole kuin muutama viikko, aika vaan kuluu liian hitaasti. Eilen kuitenkin kävin muutamien viikkojen tauon jälkeen taas hyppäämässä Viljalla vähän, että saataisiin jotain pohjalle ennen kisoja. Meillä oli tosiaan tänään täällä kuluntalahdessa estekisat, mutta vielä en kirjoita miten siellä kävi. Camilla oli meillä siis koko viikonlopun, joten sain pitkästä aikaa materiaaliakin kun menin.
Aloitin työskentelyn siis sileällä tehden aluksi ympyröitä ja sitten aloin tekemään ravityösketelyssä toiselle pitkälle sivulle loivaa kiemuraa ja toiselle kolme kiemuraa. Laukassa vaihdettiin kolme kiemuraa kahdeksi voltiksi. Noh, laukkatyöskentely oli järkytys, kun keskittymiseni alkoi hiipua pois ja hermot mennä.
Kun sileätyöskentely oli saatu tarpeeksi kondikseen ja minut hermoromahduksen partaalle osaamattomuudestani, aloitettiin vielä hermojani raastavampi puomitehtävä. Eli tehtävä oli pysty-17m-pysty-6,5m-okseri-21m-pysty. Tultiin tätä samaa siis ensin puomeilla ja pienillä kavaleteilla, ja muunneltiin 17m välin askelmääriä. Aluksihan keskittymiseni oli jossain ihan muualla eikä ratsastuksestani tullut yhtään mitään, mutta kun aloin keskittymään mitä teen, niin sain mentyä sen lopuksi ihan hyvin.
Lopuksi tultiin vielä kyseisen tehtävän jälkeen tiukalla käännöksellä sarjasta lähtien tehtävä toiseen suuntaan, jolloin esteitä nostettiin. Lopuksi tulin vielä sarjan muutamaan kertaan vähän isompana ja siihen oli hyvä lopettaa. Selätin myös vihdoin, koko vuoden vaivanneen sarjakammoni. Poni oli tuttuun tapaan hieno, mutta ratsastaja alkuun mokaili vähän väliä, mutta lopun hyvien tehtävien jälkeen ei paljon ne minua liikuta.
